Nhema
Nheman keisarikunta ei ole varsinainen pelialue vaikka se vilahtaakin jokaisen peliin saapuvan menneisyydessä (tarkoittaen sitä, että hahmo ei ainakaan pelin alussa ole voinut saapua muualta). Ennen Reniarin saapumista maailmankartalle jokainen lohikäärme asui kahdesta suuresta saaresta koostuvassa Nheman keisarikunnassa. Uuden saaren ilmestyminen Autioksi mereksi nimetylle merelle kuitenkin sai keisarikunnan kansalaiset nostamaan päätään ja lähtemään seikkailuun uutta aluetta tutkimaan - ja valloittamaan. Hyvin nopeasti Nheman kansalaiset joutuivat kilpajuoksuun toistensa kanssa, sillä Reniarista huomattiin heti, että se oli täysin asumaton ja valmiina vain jonkun poimittavaksi. Moni tahtoi päästä pois Nheman keisarinnan rautaisen otteen alta ja kenties jopa haalia Reniarin tyhjän valtaistuimen itselleen.
Mutta mikä Nhema oikeastaan on? Millainen kulttuuri kyseisessä maassa vallitsee? Kuka on keisarinna? Miksi kansa suurimmaksi osaksi vihaa tuota? Mitä Nheman saarelta löytyy? Onko siellä magia ennestään tuttua? Kysymyksiä on monia, ja niihin saat vastauksen tästä osiosta. Osion on tarkoitus antaa pääpiirteistä tietoa, joka on kuitenkin myös sovellettavissa ylläpidon luvalla.
Historiaa pääpiirteittäin
Nhema koostuu kahdesta saaresta, vaikka alunperin, vielä ajanlaskun
6A 10V aikaan, pohjoisempi saari oli Nheman keisariperhettä vastustava kuningaskunta Lumta. Kaksi hallitsijaperhettä ja noiden johtamat yhteiskunnat olivat jatkuvassa sodassa keskenään etenkin meriteiden hallitsemisesta, Jääkynnen kaivoksen rikkauksista ja kauppatavaran kuljettamisesta, mutta eräänä vuonna Lumta sitten julisti sodan Nhemaa vastaan. Pienempänä valtiona ja sen myötä myös pienemmän armeijan omaavana se sitkaasti taisteli muutaman vuoden, mutta pian keisarikunta jyräsi kuningasperheen vallaten Lumtan alueen kokonaan itselleen. Kuningasperhe surmattiin ja Nheman keisariperhe nousi valtaan.
Nuorelle keisari Sazraelille ei kuitenkaan riittänyt Lumtan jyrääminen. Mitään uutta valloitettavaa ei kuitenkaan ollut, joten nuorukaisen täytyi keksiä jotain muuta itseään viihdyttämään. Niin syntyi Nheman ensimmäinen hullu keisari, joka huvitteli järjestämällä julkisia teloituksia, nostamalla raa'asti verotusta ja vieden kansalta oman tahdon lähes kokonaan. Tämän myötä myös kapinallisten liittoumia alkoi syntyä, mutta ne soivat Sazraelille vain lisää mielenkiintoa, kun tuo saattoi nyt lähteä metsästysretkille armeijansa kanssa.
Ajanlaskun 6A 80V pyörähdettyä tasalukuunsa yksi järjestö onnistui kuitenkin kaappaamaan vallan ja saattamaan Sazraelin koko hovin oikeuden eteen. Julkinen teloitus tuhotun kansan edessä nosti tavallisen kansalaisen, ei-aatelissukuisen Henran Nheman ensimmäiseksi hallitsevaksi keisarinnaksi. Siitä alkoi Henra Destozia Jalomielen suvun hallinta Nhemassa. Nykypäivänäkin Destozian suku toimii keisariperheenä.
Yhdeksännen aikakauden alkaminen suisti Nheman kuitenkin taas alamäkeen. Destozian ensimmäinen julma hallitsija on nykypäivänä ikääntynyt Desira II, Jääsielun lisänimen ansainnut keisarinna. Kansan saamat rangaistukset, verotus, pakkotyö ja salaliitot alkoivat jälleen nostaa rajusti päätään ja tätä on jatkunut nykypäivään saakka. Reniarin ilmaannuttua Autiolle merelle kuin siunauksena moni oli valmis lähtemään ja kokeilemaan onneaan. Desira II on kuitenkin myös kääntänyt katseensa Reniarin suuntaan, vaikka mitään mullistavaa ei ole vielä tapahtunut. Alkaako keisarikunnassa sisällissota, vai siirtyykö Nheman armeija Reniariin?
[Lisää tietoa Nheman suvuista ja niiden historiasta löytyy
tästä linkistä]
Alue
Nheman keisarikunta on nykypäivinä kahden saaren valtio, joilla vallitsevat hyvin erilaiset sääolosuhteet. Enimmäkseen Nhema on metsää ja kaunista tasankoa, virtaavia jokia ja korkeita vuoria, mutta pohjoisemmalla saarella on myös Jääkynnen kaivosalue, harmaasta kivestä kohoava kaupunki ja täten Nheman rikkain osa. Sieltä löytyy ensimmäkseen kultaa. Pohjoisessa sijaitsevat myös Routavuoret - joita Jääkynnen tapaan hallitsee toinen kaupunginjohtajasuku Bonearis - etelässä pääkaupunki Nhemaris ja Nheman keisarikunnan eteläisin satamakaupunki Kazemar, mistä pääsee helposti laivoilla kohti Reniaria. Jotkut ovat myös niin epätoivoisia, että kauppalaivat saattavat joutua kaapatuiksi.
Nhemaris ja Kazemar ovat Nheman keskeisimmät kaupungit, vaikka Reniariin matkanneet lohikäärmeet ovatkin koitisin ympäri maata. Nhemaris on myös keisariperheen asuinpaikka ja täten noiden punertavasta marmorista rakennettu palatsi myös sijaitsee siellä. Lohikäärmeitä siellä asuu noin 100 000, joten se on tällä hetkellä myös Nheman suurin kaupunki - ja rikkain. Nhemaris on myös tunnettu kirjallisuudestaan ja taiteesta, jota myydään ympäri Nhemaa. Nhemariksen muut rakennukset ovat korkeita ja hyvin tiheässä leveiden katujen varsilla. Rakennuksissa on käytetty enimmäkseen onyksia ja valkoista marmoria, mutta myös tavallista kiveä esiintyy kaupungin laidoilla.
Kazemar on suuri, kauniin vaaleasta kivestä rakennettu satamakaupunki aivan Nheman eteläosassa. Sen kadut ovat tyylikkäitä, leveitä ja niiden varsilla on paljon elämää. Valaistus on runsasta öin ja päivin, eikä säässäkään ole valittamista. Sieltä seilaa kauppalaivoja ympäri meriä Nheman valtion muihin kaupunkeihin, mutta myös matkalaivoja sekä yksityisiä pursia, joista suurimman osan omistaa Catharanin seilorisuku ja täten satamakaupungin kaupunginjohtajasukuna toimivat lohikäärmeet.
Eläimistö ja alueet ovat hyvin samankaltaisia Reniariin nähden, mutta magiaa tai muutakaan tavallisesta poikkeavaa yliluonnollista ei ole Nhemassa nähty. Myöskään Kirlianit, sielunrepijät, eivät ole tässä maassa tuttuja, joten niiden olemassaoloon ei ole Reniarin puolella täten valmistauduttu. Leshenit, näkit, kraken ja aarnikotkat ovat kuitenkin myös Nhemassa tuttuja olentoja.